Kesäpostia Helsinki Ringeten jäsenille
- 24.6.
- 2 min käytetty lukemiseen
Vaikka kesä on läsnä - olemme avanneet ja uuden kauden 2026-2027. Kuluva kausi lähti vauhdikkaasti käyntiin, kun olimme varanneet jokaisella sarjatasolle jäävuoroja myös toukokuulle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilimme tällaista järjestelyä ja palaute oli erittäin positiivista. Uudet pelaajat ja valmentajat pääsivät tutustumaan paremmin ja kautta päästään jatkamaan elokuussa jo tutuksi tullessa joukkueessa.
Helsinki Ringette on vuoden Ringettekoulu
Kauden päätteeksi iloitsimme myös Vuoden ringettekoulu -tunnustuksesta, joka meille myönnettiin huhtikuussa. Valtavan iso kiitos ihan jokaiselle meidän ringettekoulun ohjaajalle! Ette ole turhaan heränneet lauantai-aamuisin Oulunkylään tai kiirehtineet koulun jälkeen tiistaisin Vuosaareen. Lapsilähtöinen työnne on huomattu ja liiton tunnustuksen lisäksi saimme paljon kiitettävää palautetta lasten vanhemmilta. Tästä on hyvä jatkaa tähän kauteen ja saammekin perustettua uuden ringettekoulun sunnuntai-aamuun Herttoniemeen.
Tulevan kauden jäähallit
Herttoniemen jäähalli on meidän uusi jäähallimme tällä kaudella. Meillä on jäävuoroja Herttoniemen lisäksi Vuosaaren, Oulunkylän ja Pirkkolan jäähalleilla. Pyrimme jakamaan syksyn ensimmäiset jäävuorot pian, niin kaikki pääsevät tekemään hyvissä ajoin alkusyksyn suunnitelmiaan.
Kausi alkaa
Kausi starttaa kesälomien jälkeen maanantaina 10.8., jolloin vuorot alkavat pyöriä muissa halleissa, paitsi Oulunkylässä, joka avautuu vasta syyskuun alussa.
Jokaisen tulee käydä toimitsijakoulutus tulevalle kaudelle
Muistattehan, että toimitsijakoulutus tulee käydä tämän kauden alussa uudelleen, sillä kenenkään toimitsijakortti ei ole enää voimassa. Ole yhteydessä Greguun, joka toimii koulutusvastaavana. Koulutukset on suunniteltu:
tiistaina 18.8. klo 17-20
torstaina 27.8. klo 17-20
lauantaina 29.8. klo 10-13
Lisätiedot ja ilmoittautuminen tuttuun tapaan MyClubissa. Koulutus järjestetään hybridinä, joten mukaan pääsee myös Teamsin kautta. Emme voi kyllin korostaa toimitsijakoulutuksen tärkeyttä. Ilman toimitsijoita emme saa vedettyä kotipelejä läpi.
Kuntosali Ogelissa jäsenille
Kesäloma menee monella laiturin nokassa ja hyvä niin, mutta jos olette kaupungissa, niin seura tarjoaa kuntosalivuoron Oulunkylässä. Vuoro on avoin kaikille seuran jäsenille sekä heidän seuralaisilleen. Ota siis kaverit ja perheenjäsenet mukaan ja mene treenaamaan Ogeliin tiistaisin! Kuntosalivuorot löytyvät My Clubista ja ne ovat:
tiistaina 7.7. klo 19-21
tiistaina 14.7. klo 19-21
tiistaina 21.7. klo 19-21
Vuoroille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Nyt toivotamme kaikille Helsinki Ringeten jäsenille oikein leppoisaa ja mukavaa kesää! Nähdään taas elokuussa! ☀️
Lue koko teksti lisätietoinen MyClubista kirjautumisen takaa!




Kommentit